NIRUPAM CHAKRABORTI – intialainen Suomen ystävä

Ystävyyteni Nirupam Chakrabortin kanssa alkoi Buddhadeva Bosen runoista. Olin suomentanut niitä laajan kokoelman ja otin yhteyttä Bosen oikeudenomistajiin saadakseni julkaisuluvan. Runoilijan tytär Damayanti Basu Singh kirjoitti ilahtuneena, että hänellä on ystävä, joka on usein ollut Suomessa – ja näin Chakraborti ja minä löysimme toisemme. – Yllä oleva kuva on muokattu valokuvasta, jonka ottanut Swati Chakrabarti.

Bose-suomennokseni pohjautuvat Ketaki Kushari Dysonin englanninkielisiin käännöksiin ja ne julkaistiin vuonna 2013 kokoelmassa KALKUTTA ja muita runoja (Basam Books).

Nirupam Chakraborti on intialainen tekniikan professori, tutkija ja opettaja Intian Teknologiainstituutissa. Hän opettaa myös muiden maiden yliopistoissa. Hänellä on ollut dosentuuri Åbo Akademissa vuodesta 2009 (Docent of Soft Computing in Materials Science and Engineering) ja hän on pitänyt kesäkursseja Jyväskylässä ja Lappeenrannassa. Suomi on inspiroinut häntä siinä määrin, että hän alkoi täällä kirjoittaa runoja. Suomi-aiheiset runot julkaistiin Intiassa erillisenä osastona Chakrabortin ensimmäisessä runokokoelmassa Nijaswa Batas Boye Jai! (Täällä puhaltaa minun tuuleni!, Sristisukh 2014).

Kun kuulin näistä runoista, tulin tietenkin uteliaaksi – ja runoilija käänsi ne minulle englanniksi. Niissä oli mielestäni jotakin hyvin erikoislaatuista ja suomensin ne saman tien. Ne julkaistiin kokoelmassa Lumoojatar*Enchantress – Intialaisia runoja Suomesta vuonna 2016. Taiteilija Alex Popov laati kirjaan kuvituksen. 

Sirkka Seljan runot

Erityinen käänne tapahtui, kun lähetin Chakrabortille muutamia ystäväni Sirkka Seljan runoja; toimin siihen aikaan Seljan sihteerinä. Selja oli merkittävä runoilija, joka eli vuosina 1920-2017. Chakraborti ihastui niin, että käänsi runot bengaliksi ja ne julkaistiin netissä Parabaasin sivuilla:

https://www.parabaas.com/PB69/LEKHA/kNirupam69.shtml

Myöhemmin Seljan runot näkivät päivänvalon omana osastonaan Chakrabortin seuraavassa kokoelmassa Beskid PahaRer Virgin Mary! (Beskidien Neitsyt Maria!, Sristisukh 2018). Osaston alussa on intialaisen taiteilija Atanu Debin kaunis piirros Seljasta.

Jokin seikka Chakrabortin uusimmissa runoissa sai minut lähettämään hänelle aivan erityisiä Seljan runoja – Taman lauluja Anne Friedin englanninkielisenä käännöksenä. Runot tekivät häneen suuren vaikutuksen ja hän kirjoitti: ”Tama on Suomen mystinen, surrealistinen sielu, jossa on maan rauha ja pimeys, sen ilo ja synkkyys! Juuri sellaisena itse olen aina Suomen kokenut.”

Chakraborti käänsi laulut hyvin nopeasti ja kertoi olleensa miltei transsissa. Käännökset ovat Parabaasin sivuilla:

https://www.parabaas.com/PB77/LEKHA/kSirkka77.shtml

Ne on julkaistu myös runoilijan uusimmassa kokoelmassa Ishwat Rangeen! (Vain värin häivähdys!, Sristisukh 2021). Osaston alussa on jälleen Atanu Debin piirtämä Seljan muotokuva.

Toivottavasti Chakraborti pääsee jälleen Suomeen opettamaan ja kirjoittamaan täältä lisää runoja!

 
       

NIRUPAM CHAKRABORTI – an Indian friend of Finland

My friendship with Nirupam Chakraborti has its roots in the poems of Buddhadeva Bose. I had translated a large collection of them and contacted the Bose Estate for their permission. Bose’s daughter Damayanti Basu Singh wrote me a delighted letter and told about her friend, who had visited Finland several times – and so Chakraborti and I found each other. – The photo of the poet in the beginning of this article is a composite picture made using part of a photograph taken by Swati Chakrabarti.

The Finnish translations of the poems of Bose were published in 2013 (KALKUTTA ja muita runoja, Basam Books). They are based on the English translations of Ketaki Kushari Dyson.

Nirupam Chakraborti is an Indian engineering professor, a researcher and teacher associated with the Indian Institute of Technology. He also holds academic positions in other countries. Åbo Akademi appointed him a Docent of Soft Computing in Materials Science and Engineering in 2009, and he has also taught summer courses in Jyväskylä and Lappeenranta.

His experiences in Finland have greatly inspired him, he even started writing poems here! His poems on Finland have been published in India as a separate section in his first collection of poems Nijaswa Batas Boye Jai! (There Flows My Personal Breeze!, Sristisukh 2014). 

I was quite curious, of course, to read these Finland-poems and so he translated them into English. There was something very special about them and I translated them into Finnish right away. They were published in Lumoojatar*Enchantress – Indian Poems on Finland in 2016. The book is illustrated by artist Alex Popov.

Poems of Sirkka Selja 

Something exceptional happened when I sent to Chakraborti some poems of my old friend Sirkka Selja, a noted Finnish poet (1920-2017). I was her secretary at that time. He found them so inspiring that he immediately translated them in Bangla and they were published in Parabaas: 

https://www.parabaas.com/PB69/LEKHA/kNirupam69.shtml

Later the poems of Selja were published as a separate section in the second Bengali collection of Chakraborti, Beskid PahaRer Virgin Mary! (Virgin Mary of the Beskid Mountains, Sristisukh 2018). In the beginning there is a wonderful portrait of Selja by Indian artist Atanu Deb.

Something in the newest Finland-poems of the poet made me send him some special poems by Selja – Taman lauluja (Songs of Tama, translated in English by Anne Fried). Chakraborti was very impressed and wrote: ‘Tama is Finland's mysterious surreal soul, mingled with its serenity and darkness, its joy and gloom! That's how I myself discovered Finland all the time.’

He translated the songs in Bangla in a very short time and wrote that he felt like being in a sort of trance. The translations were published in Parabaas:
https://www.parabaas.com/PB77/LEKHA/kSirkka77.shtml

Later they had their own section in his third collection Ishwat Rangeen! (Just a Touch of Colour!, Sristisukh 2021), with another fine portrait of Selja by Atanu Deb.

Hopefully Chakraborti is able to come again to Finland to teach and write more poems on this country! 

 

  

Nirupam Chakraborti puhumassa monituhatpäiselle yleisölle Intia-Päivän juhlassa Helsingissä 2016. Tilaisuuden juontaja Shefali Arora (oik.) ja suomentaja kuuntelevat. Kuva: Suomi-Intia-Seura

Nirupam Chakraborti talking to an audience of several thousands at the India Day festival in Helsinki 2016. The speaker of the event Shefali Arora (right) and the translator are listening. Photo: Finnish-Indian Society

 

UUDET RUNOT

Ohessa on kaksi Nirupam Chakrabortin uusinta Suomi-aiheista runoa, jotka runoilija on kääntänyt englanniksi ja olen siitä suomentanut. Ne on kirjoitettu 2017 ja 2019. Bengalinkielinen kirjoitus on niin koristeellista, että liitin myös alkuperäiset bengalinkieliset runot loppuun. Ne on alkujaan julkaistu Parabaas-sivustossa ja sitten Chakrabortin runokokoelmissa.

NEW POEMS

Here are two new Finland-poems by Nirupam Chakraborti in his own English and my Finnish translations. They were written in 2017 and 2019. The Bangla scripture is so decorative that I added the original Bangla poems also at the end. The Bangla originals were initially published in Parabaas magazine and later incorporated in his books. 

                                                                            

Itämeri 2017

MS Mariella, aivan tavallinen laiva, kulkee kulkuaan

tuhansien saarten keskellä.

Siellä ajelehdin Itämeren sakeassa sumussa vailla päämäärää,

kunnes aamuvarhaisella saavun tähän lumottuun saaristoon.

Kaikki entinen on ohi hetkessä.

Juuri tänne, tähän paikkaan olen aina kuulunut.

 

Olen täysin hereillä.

Seison ylimmällä kannella puuskaisessa tuulessa

ja pudotan valepukuni pois vihdoinkin.

Kaunopuheinen suuni ei enää puhu ihmiskieltä,

kiihkeillä huulillani viheltää terävästi lintu. 

Yön väsymys on poissa ja sävel kiirii kauas, kauas.

Hymyilen kuin unessa; siipiä ei ole, mutta puhdas, lämmin

höyhenpeite minulla on kauttaaltaan.

Vaaralliset aallot koskettavat minua, tervehtivät, tekevät kunniaa.

Vaatimaton laivamme seisoo hiljaa paikoillaan

aamun hämyssä, joka vähitellen vaalenee. 

Me kaikki siivettömät lintuihmiset olemme riisuneet valepukumme.

Seisomme rivissä ylimmällä kannella ankarassa tuulessa,

ympärillä syvän, pimeän metsän vihreä äärettömyys.

Paluuta ei ole.

Tässä lumotussa saaristossa MS Mariella on nyt vain tuntematon saari,

ollut aikojen alusta Itämeressä paikallaan.

 

                                           

Tänä yönä

Väsynyt aurinko nyyhkyttää tumman järven yllä yössä.

Katson sen kalpeisiin silmiin, ja olen valmis sukeltamaan syvälle veteen.

Rantojen haikeat puut kuiskaavat: ”Tulit sentään takaisin,

     mehän emme pääse täältä minnekään!” 

 

Täällä vesi on sinistä, aivan niin kuin taivas.

 

Koko ajan repaleiset pilvet kulkevat, sataa, järvi valittaa ja kurittomat laineet

     juovuspäissään saavat sen äänen särkymään.

Tulen tähän veden maahan aina takaisin, jotta voin tuntea tämän yksinäisen järven

     kosketuksen.

Salainen musiikki soi syvällä veden sisällä – veden, jonka ainoastaan minä tunnen.

Soutajatkaan eivät tunne sitä, kirkkovene kulkee ohi airot loiskien.

Puhdas ja epäpuhdas ovat täällä rinnakkain.

Vain minä tunnen ne, ei kukaan muu.

Kalpeat haamut häilyvät veden alla joukoittain, kuin vesikasvit, jotka nousevat

     kaukaa, syvältä.

Niiden silmät eivät näe mitään, ne vain heijastavat putoavaa sadetta.

Mystinen valo hehkuu laineissa, vesi vie sitä pyörteissään.

 

Tänä yönä! Juuri tänä yönä!

 

Alkaa tulla pimeää.

Silloin tapahtuu jokin outo mullistus.

Sieluni tuskat nousevat suuren järven ylle kuin sateenkaari.

Ojennan varoen sen kaikki seitsemän väriä yötaivaan auringolle.

Toivon, että väsynyt aurinko tumman järven yllä hymyilee edes hiukan.

 

                                             

Baltic Ocean 2017 

Just a regular ship, MS Mariella drifts through thousand islands.

Inside the dim fog in the Baltic ocean I keep on floating aimlessly

Till, in the early morning, I reach this magical archipelago,

My mundane daily life now lies behind.

There I seem to be bonded since birth.

 

I’m wide awake.

Standing in the gusty wind of the upper deck

At last I doff my disguise.

My eloquent tongue stops uttering the human sounds

In my eager lips a bird sharply whistles

And gone is my nocturnal fatigue, with the tune spreading far far away.

As if immersed in a dream, I smile; it’s me without wings, tucked in my clean and warm feathers.

The killer waves touch me, salute me in respect

Our very simple ship now stands still

Silently in the fading darkness of an early dawn.

 

All of us, we the birdmen without wings, have now removed our disguise

Queued in the upper deck, we stand facing the fierce wind

Surrounded by the verdure of a deep dark forest

Never to return.

In this magical archipelago, MS Mariella is now another unknown island

Floating in the Baltics since time began.

 

                                           

Tonight

Next to a sombre lake the aged sun sobs in the night

I look at his pale eyes and now I'm ready to dive deep inside this water

The sad trees that surround the lake murmur in a broken voice 'Comeback for us, we

     won't go anywhere else!'

 

Here the color of the water is blue, just like the color of sky

 

The fleecy clouds drift all the time, it rains, the lake groans and the unruly drunken waves

   shatter its voice

I come back to this land of water again and again to feel the touch of this lone water

A secret music resonates deep inside this aqueous expanse that nobody knows but I

The church boat passes splashing its oars, the boatmen don't know that either

Both pure and impure float here in unison

I know who they are, and everybody else is oblivious

The pale ghosts line up in the water as if the weeds from a great depth

Their sightless eyes reflect the torrential rain

A mysterious light glows in the waves and gets carried by the turbulent water

 

Tonight! Yes, tonight!

 

Then the night deepens

Then there's some unknown cataclysm

Then all my pangs rise like a rainbow above this huge lake

I gently offer its seven colors to the sun in the nocturnal sky

Let the dying sun at least faintly smile beside this melancholic water.

 

                                           

ELLEN S. JAFFEN RUNOJA

Suomentanut Hannele Pohjanmies

 

Ellen S. Jaffe on runoilija, kirjailija ja terapeutti. Hän on syntynyt New Yorkissa mutta asunut Kanadassa vuodesta 1979 ja on Kanadan kansalainen. Hän on opiskellut teatterialaa ja kasvatustiedettä ja valmistunut lastenpsykoterapeutiksi. Hän on toiminut terapeuttina ja opettanut kirjoittamista kouluissa, kirjastoissa ja kulttuurikeskuksissa. Hänen sukunsa on juutalainen ja lähtöisin Venäjältä.

     Ellen S. Jaffe on julkaissut Kanadassa runokokoelmia, nuortenkirjan, näytelmän sekä kirjoitusoppaan Writing Your Way: Creating a Personal Journal (Toronto: Sumach Press, 2001). Hän on saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja.

     Hänen runojaan on julkaistu myös suomeksi. Kokoelman Syntymälauluja – Birth Songs on suomentanut Hannele Pohjanmies ja julkaissut Therapeia-säätiö vuonna 2005. Runot ovat englanninkielisestä kokoelmasta Water Children (Mini Mocho Press, 2002).  

     Helsingin kansainvälisillä opetuselokuvien festivaaleilla (Helsinki Education Film Festival International, HEFFI) syyskuussa 2021 esitettävä Teresa d’Elian lyhytfilmi The Shadow Project perustuu Ellenin runoon ”Hiroshima Day: James Street North, Hamilton”.

     Kuvat: Ellen S. Jaffen arkisto, 2021.

 

Ellen S. Jaffe is a poet, writer and therapist. She was born in New York but moved to Canada in 1979 and has become a Canadian citizen. She has studied Theatre, Education and Child Psychotherapy and has worked as therapist and taught writing in schools, libraries and community centres. She is of Jewish-Russian descent.

     In Canada, Ellen S. Jaffe has published collections of poems, a young-adult novel, a play, and a writing guide Writing Your Way: Creating a Personal Journal (Toronto: Sumach Press, 2001). She has received several literary awards.  

     Some of her poems have also been published in Finnish. The collection Syntymälauluja – Birth Songs, translated by Hannele Pohjanmies, was published by Therapeia Foundation in 2005. These poems were first published in English in Water Children (Mini Mocho Press, 2002).

     In addition, Ellen’s poem “Hiroshima Day: James Street North, Hamilton” provides the narration for the short film “The Shadow Project,” by Teresa d’Elia, chosen for presentation at the 2021 Helsinki Education Film Festival International (HEFFI).   

     Photos: Archives of Ellen S. Jaffe, 2021. 

 

 

VALEPUKU

 

Hänen pukunsa on kirkkaan punainen,

jotta se peittäisi kyyneleet.

Se on liian kirkas –

ei sittenkään tarpeeksi.    

 

                                            *

 

VARADERO

 

                        Kerran Varaderossa

                        (olit siellä rakastetun kanssa, kerrot

          – toisen rakastetun –

          ja kaikki oli hyvin)

näit kukan, joka kukki

vuorenrinteellä

vesiputouksen yllä,

se oli helmiäisen hohtava, se loisti,

se oli kummallisen kiehtova.

Älä katso sitä kukkaa liian läheltä

          tai liian pitkään

(sanoi opas)

voit joutua

sen valtaan

          vajota transsiin

          hukkua uneen

                            tietymättömiin

 

Ajattelen tätä tarinaa

kun olen yksin Kuubassa, meren rannalla,

ja näen sinut

turkoosin- ja indigonsinisissä laineissa,

hitaassa auringossa,

ylenpalttisissa ruusuissa.

 

Minä vain haluan katsoa liian pitkään, liian läheltä,

joutua sinun rakastelusi valtaan, kuunkukkasi

          unikukkasi

pehmeästi ihollani

          edes hetken aikaa

 

          jos voisin vajota, mutta ei liian kauas

 

sillä tiedän

lumoukset särkyvät

          tai särjetään

tai ne tietävät onnettomuutta

          tai eivät sittenkään ole sitä mitä toivoisi.

 

ja silti… Varaderossa se kukka kukkii yhä vieläkin.

 

                       *

 

ISLANTI JA KUU

 

Erään ystävän mies kuoli

yllättäen

kun he olivat matkalla Islannissa

 

se olisi voinut tapahtua Kuussa,

nainen oli niin hajalla,

kuin kraaterin reunalla,

niin valtavan kaukana.

                       

Tämä tulivuorenpurkaus

särki hänen elämänsä.

 

Kauan sitten muuan toinen ystävä kirjoitti,

millaisia ovat maanjäristykset Islannissa:

astiat vain

menevät rikki,

hän kertoi minulle.

 

Kuun pinnalla

on painovoima pienempi

 

Islannissa 

ystäväni (säröillä, hauraana

kuin jääriitteen kappale)

 

putosi

 

mustaan aukkoon

vain vähän kerrassaan

 

ja nousi valoon,

joka oli muuttunut armottomasti,

 

ja oli toinen kuin ennen.

                     

*

  

YÖ JOLLOIN SAIN ALKUNI.

ELLENIN TARINA: TUHKASTA LÄHTÖISIN,

KESÄKUU 1944

 

Olen aina ajatellut, että kaikki alkoi kun joku kuoli,

ehkä lapsi, uunin ahnaassa kidassa.

Voin nähdä tyhjät kengät, hylätyn nuken,

tytön pelästyneen sydämen, kun suihkusta ei tullutkaan

vettä vaan kaasua, sitten

hänen viime henkäyksensä savun, se oli keltaista kuin tähti hänen hihassaan

tai gheton viimeinen perhonen.

 

Nopeasti kuin väläys,

silmänräpäys,

kaksi lampaansaparon heilausta,

sinapinvärinen savu leviää yli Atlantin,

leijuu kuin siitepöly New Yorkista Kaliforniaan,

missä kaksi ihmistä makaa kokoonkyhätyllä vuoteellaan

vuokrahuoneessa tai peltivajassa,

he tietävät, että sota on tulossa lähemmäs, lähtökäsky

meren yli voi tulla minä päivänä tahansa,

mikä tahansa yö voi olla heille viimeinen.

 

Kalifornian kesäkuu, savu muuttuu tuoksuksi –

ilmassa on jasmiinia ja kuusamaa.

Yö on lämmin, niin hiljainen;

voi kuulla, miten jäävuoret sulavat navoilla.

Nainen kääntää sivuun lakanan, riisuu yltään Lumikuningattaren naamion,

ja miehen kädet avautuvat nyrkistä.

 

Some Enchanted Evening, kuiskaan,

kun pidän heitä silmällä ikkunan takaa.

Birds do it, bees do it.

Summertime.

Someone to Watch Over Me.

 

Nainen avaa ikkunaa enemmän kuullakseen laulun paremmin.

He luulevat, että se on vain radio, joka soi naapurissa.

 

Beshert, joku kuiskaa. Kirjoitettu on.

Esther, isoäitini isoäiti, ilmestyy vierelleni.

Jähmetyn äkkiä,

horjun

tyhjyyden

unen

reunalla,

kaasu ja savu tukahduttavat,

pelkään mitä on tulossa, pelkään

että vuode ei kanna minua, heidän kätensä eivät kanna

minua.

Zisse-madela,

Esther suutelee minua otsalle.

Kauniita unia, suloinen tyttö.

Olen liian hämmästynyt, unohdan pelätä ja

h y p p ä ä n.

 

                                                    *

 

ISOÄIDIN ÄITI KIRJOITTAA VELJELLEEN

 

Rakas Philip (tai me sanoimme aina Pele),

voi jos tämä kirje voisi tulla perille,

mutta siellä, missä sinä olet, on pimeää,

on pelkkiä varjoja, ei puhetta, ei mitään maallista –

 

Voitko kuulla nämä sanat sen hämärän halki?

 

Kultainen poika, kaikkein kultaisin,

olisin halunnut olla sellainen sisko

kuin Mirjam Moosekselle

ja pelastaa sinut kuoleman enkelin käsistä.

 

Olit kaikkein nuorin, synnyit New Yorkissa

kun olimme tulleet Euroopasta 1890,

ylittäneet vaarallisen Atlantin.

                         Synnyit uuteen maailmaan.

 

Voi jos äitimme olisi elänyt pitempään,

Esther tiesi, että olit erityislaatuinen

riippumatta siitä, ketä rakastit.

Miehiä, et naisia – onko sillä väliä,

                         kunhan sydän on lämmin?

 

Meidän isämme, hyvä mies, ei tuntenut sinua niin kuin äiti –

ja se murehdutti teitä kumpaakin. Ei ihme,

että hiljaisuus välillänne viilsi ja karahti

kuin veitsi luuhun

lihakaupassa, jonka isä omisti.

 

Aika kulki, olin kiireinen,

oli tytär, oli lapsenlapset,

muutin heille, kun mieheni kuoli

pian äidin jälkeen.

Tietysti surin, vaikka tein mitä naiset tekevät –

kävin kaupassa, laitoin ruokaa, leivoin,

kasvatin lapsia. Niin paljon työtä,

ei aikaa etsiä uutta rakkautta.

 

Mutta sinä – et voinut edes kertoa, mistä löysit onnea.

Ei mitään chuppahia, hääkatosta sinulle;

et voinut valehdella, et

kertoa totuutta.

 

Ajat muuttuvat, niin luulen –

vaikea kuvitella, mutta tulee päivä,

jolloin voit näyttää vapaasti rakkautesi, kaikki toiveesi,

et joudu kätkemään niitä vaatteiden ja ihon alle,

sydämen syvyyteen –

jäytämään sisintä,

niin kuin koit syövät hienoa villaa.

 

Muistan hymysi,

muistan miten iloisesti tanssit,

muistan lempeät silmät ja kädet,

jotka korjasivat melkein mitä vain.

Mutta näen sinut (yhä vieläkin) pää uunissa

Rivington Streetin asunnossa,

jonka toisella puolen oli Streitin matzoh-tehdas,

toisella puolen kaksi shulia kallellaan

kuin kaksi rukoilevaa vanhaa miestä.

 

Näen sinun hengittävän kaasua –

et saanut koskaan kuulla

siitä kaasusta, joka tappoi meitä kuusi miljoonaa

vuosikymmen kuolemasi jälkeen –

ja paljon muita, eivät kaikki olleet juutalaisia,

mutta vainottuja kumminkin.

Keltainen tähti, vaaleanpunainen kolmio,

ei sillä väliä

niillä leireillä, niissä viimeisissä liekeissä.

 

Voi jos olisin voinut olla sellainen sisko

niin kuin Mirjam

ja olisin pelastanut sinut rakkaudellani,

kun keinuit kehdossasi virralla,

joka heijasteli sateenkaaria. 

 

                                                                 *

 

PEIPPOJEN UNTA

 

Tutkijat ovat havainneet, että seeprapeippojen nukkuessa niiden äänijänteet

värähtelevät samalla tavoin kuin lintujen laulaessa ja niiden aivoissa tapahtuu 

samanlaisia muutoksia kuin laulun aikana.

 

Kun seeprapeipot nukkuvat,

niiden äänijänteet värähtelevät

niin kuin silloin kun ne laulavat,

ja laulun kuvioita ilmestyy niiden aivoihin.

Kutsuvatko ne unessa puolisoa,

linnunsydän väristen?

 

Vai näkevätkö ne unta siitä, että lentävät,

liitävät ohuen ilman halki

lehväiseltä oksalta toiselle,

ja laulavat silkasta ilosta?

 

Näkevätkö ne unta siitä, että piipittävät

kuoren läpi, joka on hauras, vaaleansininen,

kun kuulevat emon kutsun?

Vai siitä, että ovat itse emoja ja laulavat poikasille

hentoja trillejä, sointuja, vihellyksiä?

 

Tietävätkö niiden herkkävireiset sydämet,

että laululinnut ovat katoamaan päin,

katastrofien sakea ilma,

elinpaikkojen lika, myrkyt, ilmastonmuutos,

leviävät kaupungit vaientavat niitä –

lasia ja betonia siellä, missä kerran oli avoin niitty,

tiheä metsä, rannan suo?   

 

Tietävätkö ne, että niiden laulu

on maailmalle tärkeää? 

 

Ja kun me näemme unta,

sinä ja minä, niin kuin yhä näemme,

lennämmekö silloin unessa?

Laulammeko? Vai näemmekö unta katastrofista?

Tai siitä että rakastamme villisti,

niin paljon kerrassaan,

että sydämet särkyvät?

 

                                            *

 

 

 

LÄHTEET

Valepuku (Camouflage)

Ellen S. Jaffen blogi: www.ellen-s-jaffe.com, 2021.

Varadero

Skinny-Dipping with the Muse. Toronto – Buffalo – Lancaster (UK): Guernica  

     Editions 2014.

Islanti ja Kuu (Iceland and the Moon)

The Day I Saw Willie Mays and Other Poems. Hamilton, Ontario,

     Canada: Pinking Shears Publications 2019.

Yö jolloin sain alkuni (The Night of My Conception)

Water Children. Hamilton, Ontario, Canada: Mini Mocho Press 2002.

Isoäidin äiti kirjoittaa veljelleen (My Great-Grandmother Writes to Her Brother)

Julkaisematon.

Peippojen unta (Finches’ Dreams)

Julkaisematon.    

 

     Selityksiä:

Beshert, kohtalon määräämä hyvässä mielessä, "tähtiin kirjoitettu".

Zisse-madela, suloinen tyttö.

Chuppah on katos, jonka alla hääpari seisoo juutalaisissa häissä vihkimisen aikana. Se on useimmiten tehty neljästä pylväästä, jotka muodostavat neliön. Niiden yli on levitetty koristeltu kangas, joka jättää kaikki sivut avoimiksi. Se symboloi uutta yhteistä kotia, jonka pariskunta tulee rakentamaan.

Matzoh on ohut, happamaton, keksinrapea leipä, jota syödään juutalaisten pesah-aterialla sekä koko kahdeksanpäiväisen pesahin ajan.

Shul on synagoga.