FALGUN-KUUSSA ERÄÄNÄ ILTANAHenkilöt: Buddhadeva Bose, bengalilainen runoilija (1908-1974),
ja Hannele Pohjanmies, suomalainen kääntäjä; tarinan kertoja
Aika: Falgun-kuu, helmikuun loppu vuonna 2008
Paikka: Tie metsässä
Eräänä iltana Kaikkien Toiveitten Maassa tapasin runoilija Buddhadeva Bosen.
– Ai hei, sinulle minulla onkin asiaa, sanoin hänelle. – Kiitoksia runoista! Ja kiitos valtavan paljon siitä kirjasta,
Tagore: Portrait of A Poet! Se on hieno kirja, runoilijan kirja runoilijasta! Katsos, minä olen suomentanut Tagoren runoja …
– Niinkö? sanoi Buddhadeva. – Puhutko bengalia?
– Ei…käännän niitä englanninkielisiä. En tiedä onko kukaan kääntänyt niitä bengalista suomeksi, ainakaan monta, ei suomessa kovin moni osaa bengalia. Kustantajat taas eivät pidä käännösten käännöksistä, mutta onneksi Tagore itse muokkasi runojaan englanniksi.
– Suomi, hänellä on muuan runo missä puhutaan Suomesta –
– Tiedän, totta kai tiedän! Olen kääntänyt senkin! Mutta sitä ei ole vielä julkaistu. Minun äitini muisteli kuulleensa, että se olisi sodan aikana luettu radiossa, en tiedä onko se mahdollista.
– Se on kuuluisa runo, sen perusteella monet bengalilaiset tietävät Suomesta.
– Niin. Mutta suomalaiset eivät tunne sitä runoa eivätkä kovin hyvin Tagoreakaan. Minä hämmästyin kun ensimmäisen kerran löysin sen runon. Minusta oli hienoa, että hän oli ajatellut Suomea.
– Myötätunnolla, sanoo Buddhadeva.
– Niin… vaikka täytyy myöntää, että salaa olen ajatellut, että ehkä Suomi oli hänen mielessään joskus muulloinkin. ”Laulusi lentävät kuin linnut valkoisesta lumen maasta…” Tai joskus kun hän puhui muuttolinnuista ja niiden tiestä pohjoiseen. Mutta ehkä hän ajatteli vain jotain kaukaista Siperiaa.
– Hän kirjoitti aika monissa runoissa linnuista.
– Niinhän sinäkin! Tiedätkö, olen kääntänyt useita sinunkin runojasi suomeksi, ja melkein kaikissa puhutaan linnuista!
– Ei kai?
– No, voi olla että olen vain tullut valinneeksi juuri ne, missä linnut lentävät tai huutavat. Mutta toisaalta, onko olemassa mitään tärkeämpää kuin linnut? Varsinkin muuttolinnut?
– En tiedä, hän sanoo ja hymyilee. – Miten ylipäänsä olet tullut kääntäneeksi näitä runoja, Rabindranathia ja minua?
– Meillä oli kotona kirjahyllyssä Tagoren runoja, kun olin pieni, kaikki kaksi suomeksi käännettyä kokoelmaa, ja pienenä pidin
Puutarhurista, vaikka
Uhrilauluja en ymmärtänytkään. Vanhempani olivat teosofeja ja meillä puhuttiin koko ajan Intian uskonnoista. He olivat taiteilijoita, isä oli säveltäjä ja kirjailija, ja äiti oli lausuntataiteilija, kuulin runoja koko ajan.
– Kuulostaa taiteilijakodilta…
– Se oli kuitenkin myös maatalo, ja tein pienestä saakka kovasti työtä pelloilla ja karjan kanssa. Siitä on ollut hyötyä, kun olen kääntänyt Tagoren runoja, ”close to the land”. Meille tuli maanviljelijöille tarkoitettu sanomalehti ja siinä oli kerran koko sivun juttu Tagoresta, vuonna 1962, minulla on se tallessa vieläkin. Siinä oli kuva Padmastakin, hänen veneestään.
– Samana vuonnahan ilmestyi se minun kirjani Tagoresta, sanoo Buddhadeva.
– Siis tämä, sanon ja kaivan laukustani ohuen kirjan, jossa on valkoiset kannet. – Minulla on tämä aina lähistöllä. Siinä on jotain – vaikka mikä ihme se on, enhän minä pääse eroon sinun runoistasikaan!
– Mistä sinä ne sitten löysit?
– Minä kirjoitin sähköpostia Ketaki Kushari Dysonille kysyäkseni asioita Tagoresta ja hän oli juuri kääntänyt runojasi englanniksi, kokonaisen suuren kokoelman, ja tehnyt perusteellisen esipuheen –
– Ketaki?
– Oletteko kenties tavanneet… siinä vasta lady! Hän tietää niin valtavan paljon. Hän on kiertänyt ympäri maailmaa ja tutkinut Rabindranathin elämää ja kääntänyt hänenkin runojaan englanniksi, minulla on myös se kirja aina käsillä... Hän kirjoitti myös hienon kirjan Tagoresta ja Victoria Ocamposta. Se on melkoinen thrilleri!
Katson Buddhadevaa hetken aikaa ja mietin.
– Luulen että hänellä on sinulta kysyttävää… haluaisin olla kärpäsenä katossa ja kuulla sen keskustelun. Hänen kauttaan sain tietää runoistasi, ja tilasin hänen kääntämänsä kokoelman ja aloin lukea. Runot alkoivat vaivata minua ja olivat vaikeita, sinun maailmasi on niin erilainen kuin Tagoren.
– No tietenkin se on erilainen! Eri aikakausi!
– Sitten tulin siihen Kalkuttaan. Mikä upea runo! Luin sen uudestaan ja uudestaan ja aloin itkeä joka kerta. Sitten minun oli pakko kääntää se. Ja kun tein sitä, tunsin, miten se runo muutti minua.
– Oletko siis käynyt Kalkutassa?
– En, mutta elämässä olen kohdannut muita Kalkuttoja. Kalkutta voi olla mikä tahansa, jokin mikä muuttaa ihmistä ja jolle on kiitollinen; joka on kuin äiti.
Buddhadeva vaikenee.
– Mutta onhan teidän runoissanne samaakin, Tagoren ja sinun, sanon. – Niissä on kaiken keskuksena sydän. Olen laskenut Tagoren runoista – sydän on sana joka esiintyy huomattavan usein, useammin kuin kukat, laulu, sävel tai tähdet.
– Esiintyykö minullakin? hämmästyy Buddhadeva.
– En ole laskenut, mutta ei sen tarvitsekaan, se on runojen ytimenä kumminkin. Ja niin se on tässä kirjassakin, jonka olet kirjoittanut Tagoresta.
Avaan kirjan ja selailen. – Olen ajatellut niin paljon hänen persoonaansa. Hänen runonsa ovat kuin lämmin merivirta… toisaalta voin hänen runoissaan tuntea kaksi tasoa, toisen korkealla sfääreissä ja toisen syvällä maan alla. Ja sitten löydän sinun kirjastasi tämän, mitä kirjoitat Tagoresta, kuuntele nyt: ”Hän on yksinkertaisen tuntuinen ja helppo ymmärtää, hän ei puhu hämäriä, vaikeaselkoisia arvoituksia, mutta ei siltikään ole helppo tapaus. En näe häntä maa-alueena, jonne pystytetään rakennuksia ja kaivetaan tunneleita vuorten halki, vaan hän on vesialue, muuttuva, aina liikkeessä, viileä ja lempeä kun ensin astuu veteen, mutta pohjalla on syvänteitä ja salaisia virtauksia, jotka voivat pyyhkäistä mennessään, jos ei pidä varaansa.” Minä rakastan tätä! Rakastan näitä lauseita! Voisin sukeltaa niihin ja uida niissä!
Buddhadeva kuuntelee, pieni hymy huulillaan.
– Ja kuuntele vielä, mitä kirjoitat toisessa kohtaa: ”Minulla on tunne, etten olisi olemassa sellaisena kuin olen ellei Tagorea olisi ollut olemassa. - - Olen taipuvainen sanomaan, että meidän sukupolvemme on velkaa Tagorelle enemmän kuin on mahdollista sanoin kuvata, sillä näyttää siltä että sadepilvi tai auringonlasku sai meidät pysähtymään ja tuumimaan juuri siksi, että hän oli kertonut meille että ne olivat kauniita; ja juuri hän oli terävöittänyt surumme ja jalostanut ilomme ja opettanut meitä olemaan yksilöitä eikä vain yhteiskunnan jäseniä, ja kuiskaamaan tuon kauhean sanan ’rakkaus’.”
– Oletko rakastunut häneen? Buddhadeva kysyy.
– Olen rakastunut hänen runoihinsa, varsinkin lauluihin. Tai, kerran rakastuin kun luin hänen elämäkertaansa, mutta en häneen vaan kirjoittajaan, joka oli hänen poikansa Rathindranath. Millainen kirjoittaja! Millainen sydämellinen lämpö, miten kaunista tekstiä! Mutta luuletko, että bengalilaiset ovat erilaisia kuin muut ihmiset siksi, että he ovat eläneet Rabindranathin runojen keskellä?
– Etkö ole koskaan tavannut heitä itse?
– Olen kirjoittanut Ketaki Dysonin kanssa sähköpostia, hän on fantastinen, ja aina niin ystävällinen ja auttavainen, mutta henkilökohtaisesti olen tavannut vain yhden nuoren naisen, joka opiskelee Suomessa. Hän hymyili kuin kukka, hän oli suloinen kuin pieni lintu; nimi oli Somdatta…
Buddhadeva ei sano mitään. Hän näyttää surulliselta. On hiljaista.
– Olen pahoillani siitä että vaimosi sairastui, kuiskaan. – Olen lukenut muistelmiasi siitä, kun kävitte tapaamassa Rabindranathia. Hänenkin elämässään oli niin paljon surua…
– Oletko koskaan ajatellut, mitä sanoisit hänelle, jos tapaisit hänet?
– Oh – tuo on suuri kysymys. Sanoisin varmaan, jos hän kävelisi vastaan, että oletteko se tosiaan te? Olisiko teillä hetki aikaa…katsokaas, olen teidän suomalainen kääntäjänne, käännän niitä englanninkielisiä runoja…Kiitos niin suunnattoman paljon kaikesta, kaikista runoista, varsinkin lauluista! Niissä on jotain ihmeellistä! Olette nähnyt jotakin, joka leijuu ilmassa ja jota muut eivät näe, olette koonneet sen laulun säkeisiin, rivien väliin, niissä on näkymätöntä musiikkia!
– Näkymätöntä musiikkia? keskeyttää Buddhadeva.
– Ja sanoisin hänelle senkin, että ei hänen pidä katua sitä, että muokkasi runojaan englanniksi, niistä on ollut iloa niin monille ihmisille. Ja sanoisin, että olen pahoillani kun hänellä oli niin paljon surua elämässään, ja että ihailen hänen voimaansa ja rohkeuttaan, kun hän kaikesta huolimatta jaksoi eteenpäin. Ja lopuksi sanoisin, että kiitos erityisesti kaikista runoista, joissa hän rohkaisee muita.
Mietin hetken.
– Luulen että hän oli usein peloissaan, kun hän niin paljon kirjoitti rohkaisurunoja. Hän tuntuu pohjimmiltaan kovin haavoittuvaiselta ja ristiriitaiselta, mutta eihän se estä kirjoittamasta hienoja runoja. On sitä paitsi kunnioitettavaa, jos tekee rohkeita tekoja siitä huolimatta että pelkää. Etkö luule, että hän oli aika yksinäinen? Ja kauneuden takana oli kipua, ehkä koko hänen elämänsä ajan.
Buddhadeva katsoo minua mietteissään.
– Suomessa kasvaa aika pieniä kukkia, sanon hänelle. – Mutta mikään ei ole niin kaunista kuin alkukesän kukat metsässä, valkoiset metsätähdet ja oravanmarjat, se on kauneinta maailmassa. Jos se olisi mahdollista, tekisin niistä hänelle seppeleen ja ojentaisin sen kunnioittavasti; kruunaisin hänet Suomen lyhyen kesän valolla…
– Eikö tuo sitten ole jo rakkautta?
– No on…ja myötätuntoa myös. Ah, hänen laulunsa… Olen täysin samaa mieltä kanssasi tästä: ”In the deep shadows of rainy July, with secret steps, thou walkest, eluding all watchers – “ Tai entä tämä: “Do not call him to thy house, the dreamer, who walks alone by thy path in the night. – “
Buddhadeva alkaa lausua:
“Clouds heap upon clouds and it darkens. Ah, love, why dost thou let me wait outside at the door all alone –“
– Juuri niin! Minä rakastan näitä!
Hän hymyilee.
– Tiedätkö, sanon, – minä olen lukenut hänestä aika paljon ja alkanut ajatella, että jokaisella on oma Tagorensa. Aina kun luen uuden kirjoituksen hänestä, kuva muuttuu kuin kaleidoskoopissa.
– Hän oli kyllä hyvin monipuolinen persoona, sanoo Buddhadeva.
– Luuletko, että ihmisillä on taipumus nähdä hänet sellaisena kuin he itse ovat? kysyn. – Mitä se kertoo sinusta, miten häntä kuvaat, kun kirjoitat salatuista pohjavirroista? Niitähän sinunkin runoissasi on.
– Ai, onko?
– Sinun runosi, sinä kurja, minä olen niistä pääsemättömissä. Ne ovat tarttuneet minuun kiinni kuin terävät koukut! Minä olen kääntänyt jo useita suomeksi. Ne ovat tulossa erääseen runouslehteen, sen nimi on
Tuli & Savu, ’Fire & Smoke’. Ensimmäisenä ilmestyy Kalkutta…
Buddhadeva hymyilee. – Siis Bengalin runous elää Suomessa?
– Tagore Suomessa, huokaan. – Se on kuin yksinäiset jäniksen jäljet hangella. On ne kaksi runokokoelmaa, joista kerroin, ja niistä on pari kertaa otettu lisäpainoksia.
Sadhana on käännetty suomeksi, samoin
Gora, Koti ja maailma, Elämäni muistoja sekä joitakin muita, kaikki lähes sata vuotta sitten – mutta sen jälkeen ei pitkään aikaan mitään.
Ihmiskunnan uskonto ilmestyi suomeksi 1990. Niihin aikoihin puhuin usein Tagoresta erään ystäväni kanssa, joka tietää runoilijasta hyvin paljon, ja ihmettelimme tilannetta. Sitten sain ystävättäreltäni Saksasta kokonaisen pinon hiljattain julkaistuja Tagoren runoja ja aloin tutkia asiaa. Huomasin, että Euroopan maissa oli julkaistu vaikka kuinka paljon uusia käännöksiä.
– Pyysikö joku sitten että kääntäisit niitä?
– No ei todellakaan, aloin vain kääntää niitä itselleni, ja kun ystäväni sitten pitivätkin niistä, tarjosin niitä kustantajalle. Tagorea tunteva ystäväni teki suunnilleen samaa mutta perusti itse oman kustantamon, sen nimi on Memfis Books. Hänen kääntämänsä
Villilintuja ilmestyi syksyllä 2001 ja minun ensimmäinen pieni valikoimani
Rakkauden laulu syksyllä 2002, eräältä toiselta kustantajalta. Mutta sitten Memfis Books alkoi julkaista minunkin käännöksiäni, ja on nyt julkaissut jo kaksi kokoelmaa lisää,
Rakkauden lahjan vuonna 2006 ja
Hedelmätarhan 2007, ja syksyllä 2008 ilmestyy laaja kokoelma
Tähtitaivaan runot.
– Hänen englanninkieliset runonsa ovat kyllä kovin erilaisia kuin bengalinkieliset…
– Tietenkin ne ovat erilaisia! Kaikkihan sanovat, että hän muuttui ja uudistui koko ajan eikä koskaan kirjoittanut samaa runoa uudestaan! Eivätkä ne ole käännöksiä vaan uusia runoja samasta aiheesta, välissä on joskus 20 vuotta – miten ne voisivat olla samanlaisia? Tiedän että monet eivät pidä niistä, mutta onhan niillä oma arvonsa. Hänhän kirjoitti myöhemmin proosarunoja bengaliksikin, ja hän piti japanilaisten tavasta sanoa runoissaan asioita lyhyesti … ja hän sanoo, että on halunnut ottaa englanninkielisiin runoihinsa bengalinkielisen runon ytimen ja sielun – eikö ole mielenkiintoista tutkia, mikä hänen omasta mielestään on ollut runon ydin? Se on sitten täysin eri asia, miltä hänen runonsa kuulostaa sellaisen korvassa, joka osaa hyvin englantia. Tässä täytyy erottaa sisältö ja muoto toisistaan. Öljy tynnyristä!
Buddhadeva kuuntelee miettiväisen näköisenä, ja jatkan:
– Kun käännän niitä suomeksi, katson niiden sisältöä, kuuntelen sydämelläni, mitä runoilija on halunnut sanoa ja yritän nähdä, mitä hän on nähnyt, ja sitten kirjoitan sen suomeksi niin yksinkertaisesti kuin mahdollista, mutta niin että runo laulaa.
– Ja miten sen sitten teet?
– En tiedä. Kuulen vain rytmin. Mutta vaikea asia on, että runon lukeminen on aina tulkintaa ja jokainen lukija tulkitsee omalla tavallaan. Kääntäminen on myös tulkintaa – miten kääntää runo niin, että mahdollisuus erilaisiin tulkintoihin säilyy?
– Näkymätöntä musiikkia taas, vai? Buddhadeva tuijottaa minua.
– Niin, niin kai, nauran. – Englanninkieliset runot olivat Tagorelle jonkinlainen sivupolku, hänhän rakasti vapautta. Joskus mieleeni tulee säe: ”hymyssä joka tanssii tummien silmien kulmissa – ” Mutta se ei ollut mikään hetken oikku. Niitä on pitkälti toista tuhatta ja viimeiset on tehty 1940. Tiedätkö, olen tavannut ihmisiä, jotka pitävät hänen englanninkielisistä runoistaan enemmän kuin bengalinkielisistä, joita ovat lukeneet käännöksinä; ne ovat lyhyempiä ja tiiviimpiä. Sinun runosi muuten ovat valmiiksi tiiviitä.
Buddhadeva ei sano mitään. Hän katselee taivaanrantaa.
– Yritän esitellä teitä molempia Suomessa, sanon. – Olen kirjoittanut pitkiä esipuheita, toivon että annan oikean kuvan lukijoille – mutta mikä se oikea kuva on? Voin kirjoittaa vain sen mitä oma sydämeni sanoo. Kun luen Tagoren muistelmia, kuulen Pikku Prinssin äänen – tiedätkö Saint-Exupéryn
Pikku Prinssin? Sitä on sanottu aikakautemme saduksi. Siinä sanotaan, että tärkeitä asioita ei näe silmillä vaan sydämellä. En minä tiedä, onko suomalaisilla ollut kovin väärä kuva Tagoresta ennenkään. Suomi on idän ja lännen välissä ja lisäksi kaukana pohjoisessa. Olen lukenut, että hänestä oli Nobelin palkinnon jälkeen Euroopassa hyvin uskonnollinen kuva, mutta Suomessa on aina pidetty enemmän
Puutarhurista kuin
Uhrilauluista. Eivät suomalaiset ole kovin uskonnollisia ja etsi profeettoja. Ennemmin päinvastoin. Suomessa oli hiljattain kansanäänestys siitä, kuka on Suomen kansallissankari, ja paljon ääniä sai talonpoika, joka melkein tuhat vuotta sitten murhasi erään järven jäällä katolisen piispan, joka oli tullut tänne tuomaan kristinuskoa.
– Voittiko hän? Sen äänestyksen?
– Ei, se sotamarsalkka voitti, joka johti Suomen armeijaa sodassa Neuvostoliittoa vastaan, niin että Suomi säilytti itsenäisyytensä.
– Siis tässä se runo tulee taas, ’Apaghat’, sanoo Buddhadeva – Neuvostoliitto oli pommittanut Suomea.
– Niin… Pari vuotta sitten kaksi nuorta suomalaista naista kokosi eroottisten runojen antologian ja otti siihen kaksi runoa Tagoren
Uhrilauluista. Eräässä vanhassa dekkarissa esiintyy huvipursi nimeltä
Gitanjali… Mutta häntä arvostetaan täällä kyllä, ja ihaillaan hänen kosmopoliittisuuttaan, se on viime aikoina saanut huomiota hyvin korkealla tasolla, muuan historian professori on puhunut siitä paljon. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että länsi ei ole mikään yhtenäinen kulttuuri, jossa Tagoren kuva on kaikkialla sama. Eihän itäkään ole mikään yhtenäinen kokonaisuus.
Buddhadeva näyttää hämmentyneeltä. – Lyhyt kesä? Ja pidätte lyhyistä runoista?
– Se on ekologinen kysymys. Suomalaiset ovat hitaita… ei kannata tuhlata energiaa kylmässä ilmanalassa. He ovat ujoja ja puhuvat vähän. Mutta he pitävät tunteellisista lauluista ja tanssivat mielellään tangoa. Eikä heitä ole kovin paljon, ehkä saman verran kuin santal-heimoa teidän maassanne. Talvi on kovin pitkä ja pimeä, ja siksi kesä on niin merkittävä asia. Ja se kestää vain hetken!
– Ja Rabindranathille toisit kesäkukista seppeleen? Entä minulle?
– Jos voisit kuulla lintujen laulun kuulaassa kesäyössä, kun muuttolinnut ovat palanneet! Jos joltakin olisi pudonnut sulka, voisin ojentaa sen sinulle.
Panen kirjan takaisin laukkuuni. – Nyt olen häirinnyt sinua pitkään...oli hauska tavata sinut! Kiitos vielä, että kirjoitit tämän kirjan. Muista sitten, kesäkuun alussa on paras aika käydä Suomessa, silloin metsä on kaunein… Se ei ole Bengalin viidakko, mutta se on silti auttanut minua kääntämään teidän runojanne. Istun siellä taloni edessä, kädessä runokirja ja lehtiö. Ja se kirja on kuin Jiménezin Harmo, aasi, joka kantoi hänen sieluaan, ”kuljetit sieluani – vain sieluani…”
Buddhadeva hymyilee. – Kiitoksia, hyvää matkaa.
Tärkeimmät lähteet:Bose, Buddhadeva: Tagore: Portrait of A Poet. Papyrus, Calcutta 1994 (1. painos 1962).
Das, Sisir Kumar (Edited): The English Writings of Rabindranath Tagore. Volume One: Poems. Sahitya Akademi, New Delhi 1999 (1. painos 1994).
Dyson, Ketaki Kushari: In Your Blossoming Flower-Garden. Rabindranath Tagore and Victoria Ocampo. Sahitya Academi, New Delhi 1996 (1. painos 1988).
Jiménez, Juan Ramón: Harmo ja minä. Suomentanut Tyyni Tuulio. Werner Söderström Osakeyhtiö, Helsinki 1957.
Tagore, Rabindranath: I Won’t Let You Go. Selected Poems. Translated by Ketaki Kushari Dyson. UBSPD, New Delhi 1992.
Tagore, Rabindranath: Selected Poems. Translated by William Radice. Penguin Books, London 1987.
Tagore, Rathindranath: On the Edges of Time. Visva-Bharati, Kolkata 2003 (1. painos 1958).
The Selected Poems of Buddhadeva Bose. Translated and Introduced by Ketaki Kushari Dyson. Oxford University Press, New Delhi 2003.
Kolme runoa Rabindranath Tagoren kokoelmasta Tähtitaivaan runot (suomentanut Hannele Pohjanmies, Memfis Books 2009. Englanninkielinen alkuteos Poems, 1942). Runot
pohjautuvat Tagoren bengalinkielisiin lauluihin vuodelta 1926.
I
Älä kutsu häntä kotiisi, uneksijaa,
joka kulkee yksin polullasi yössä.
Hänen sanansa ovat kotoisin vieraasta maasta,
ja vieras on sävel
jota hän soittaa yksikielisellä luutullaan.
Älä turhaan valmista hänelle leposijaa,
hän lähtee pois jo ennen aamunkoittoa.
Sillä vapauden juhlassa
häntä on pyydetty laulamaan
ylistystä vasta puhjenneelle valolle.
II
Hyväile silmilläsi värejä, jotka kareilevat
kauneuden virrassa,
on turhaa yrittää ottaa niitä kiinni.
Intohimosi ajaa takaa pelkkää varjoa,
elämänkieliäsi jännittää vain musiikki.
Viiniä jota jumalat juovat kokouksissaan
ei voi mitata, ei koskettaa.
Se on juoksevissa puroissa,
kukkivissa puissa,
hymyssä joka tanssii tummien silmien kulmissa.
Nauti siitä, täysin vapaana.
III
Aamun valon sydäntä kouristaa
eron kipu.
Runoilija, ota huilusi!
Jos sinun on lähdettävä, olkoon niin.Jätä kukkasille laulusi
kasteenkosteassa syksyssä.
Samanlainen aamu saapuu kerran jälleen
idän kullanhohtoiselta rajalta,
kiharoissaan kundan kukkia.
Kun kyyhkysen valittava kujerrus
kuuluu varjoisalla puutarhapolulla
ja kaikki on täynnä vihreän hyväilevää taikaa,
silloin nousee mieleen tämä valo uudelleen:
hänen kevyet askeleensa kilisevät yhdessä
laulujesi nilkkarenkaan kanssa.
Jos sinun on lähdettävä, olkoon niin.
Rabindranath Tagoren suomennetut teokset
Runot:
Puutarhuri (The Gardener, 1913). Suomentanut Eino Leino. Otava 1913, 1924, 1967.
Uhrilauluja (Gitanjali, 1912). Suomentanut Eino Leino. Kustannusosakeyhtiö
Kirja 1917, 2. painos Werner Söderström Osakeyhtiö 1989 (nimellä ’Lauluja’).
Villilintuja (Stray Birds, 1916). Suomentanut Pertti Seppälä. Memfis Books 2001.
Rakkauden laulu (valikoima rakkausrunoja). Suomentanut Hannele Pohjanmies. Kirjapaja 2002.
Rakkauden lahja (Lover’s Gift, 1918). Suomentanut Hannele Pohjanmies.
Memfis Books 2006.
Hedelmätarha (Fruit-Gathering, 1916). Suomentanut Hannele Pohjanmies.
Memfis Books 2007.
Tähtitaivaan runot (Poems, 1942). Suomentanut Hannele Pohjanmies.
Memfis Books 2008.
Toiselle rannalle (Crossing, 1918). Suomentanut Hannele Pohjanmies.
Kirjapaja 2009.
Muut teokset:
Haaksirikko (The Wreck, 1921). Suomentanut J. Hollo. Otava 1922.
Koti ja maailma (The Home and the World, 1919). Suomentanut J. Hollo. Otava 1922, 1937.
Ahnaat paadet ja muita kertomuksia (Hungry Stones and Other Stories, 1916). Suomentanut J. Hollo. Otava 1923.
Elämäni muistoja (My Reminiscences, 1917). Suomentanut J. Hollo. Otava 1923.
Pimeän kammion kuningas ja muita draamoja (The King of the Dark Chamber and Other Plays, 1914). Suomentanut J. Hollo. Otava 1924.
Gora (Gora, 1924) Suomentanut J. Hollo. Otava 1925.
Sadhana (Sadhana, 1914). Suomentanut J. Hollo. Otava 1926, 1967.
Persoonallisuus (Personality, 1917). Suomentanut J. Hollo. Otava 1928.
Ihmiskunnan uskonto (The Religion of Man, 1931). Suomentanut Heikki Eskelinen. Biokustannus Oy 1990.
