Suomentanut Hannele Pohjanmies
Ellen S. Jaffe on runoilija, kirjailija ja terapeutti. Hän on syntynyt New Yorkissa mutta asunut Kanadassa vuodesta 1979 ja on Kanadan kansalainen. Hän on opiskellut teatterialaa ja kasvatustiedettä ja valmistunut lastenpsykoterapeutiksi. Hän on toiminut terapeuttina ja opettanut kirjoittamista kouluissa, kirjastoissa ja kulttuurikeskuksissa. Hänen sukunsa on juutalainen ja lähtöisin Venäjältä.
Ellen S. Jaffe on julkaissut Kanadassa runokokoelmia, nuortenkirjan, näytelmän sekä kirjoitusoppaan Writing Your Way: Creating a Personal Journal (Toronto: Sumach Press, 2001). Hän on saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja.
Hänen runojaan on julkaistu myös suomeksi. Kokoelman Syntymälauluja – Birth Songs on suomentanut Hannele Pohjanmies ja julkaissut Therapeia-säätiö vuonna 2005. Runot ovat englanninkielisestä kokoelmasta Water Children (Mini Mocho Press, 2002).
Helsingin kansainvälisillä opetuselokuvien festivaaleilla (Helsinki Education Film Festival International, HEFFI) syyskuussa 2021 esitettävä Teresa d’Elian lyhytfilmi The Shadow Project perustuu Ellenin runoon ”Hiroshima Day: James Street North, Hamilton”.
Kuvat: Ellen S. Jaffen arkisto, 2021.
Ellen S. Jaffe is a poet, writer and therapist. She was born in New York but moved to Canada in 1979 and has become a Canadian citizen. She has studied Theatre, Education and Child Psychotherapy and has worked as therapist and taught writing in schools, libraries and community centres. She is of Jewish-Russian descent.
In Canada, Ellen S. Jaffe has published collections of poems, a young-adult novel, a play, and a writing guide Writing Your Way: Creating a Personal Journal (Toronto: Sumach Press, 2001). She has received several literary awards.
Some of her poems have also been published in Finnish. The collection Syntymälauluja – Birth Songs, translated by Hannele Pohjanmies, was published by Therapeia Foundation in 2005. These poems were first published in English in Water Children (Mini Mocho Press, 2002).
In addition, Ellen’s poem “Hiroshima Day: James Street North, Hamilton” provides the narration for the short film “The Shadow Project,” by Teresa d’Elia, chosen for presentation at the 2021 Helsinki Education Film Festival International (HEFFI).
Photos: Archives of Ellen S. Jaffe, 2021.
VALEPUKU
Hänen pukunsa on kirkkaan punainen,
jotta se peittäisi kyyneleet.
Se on liian kirkas –
ei sittenkään tarpeeksi.
*
VARADERO
Kerran Varaderossa
(olit siellä rakastetun kanssa, kerrot
– toisen rakastetun –
ja kaikki oli hyvin)
näit kukan, joka kukki
vuorenrinteellä
vesiputouksen yllä,
se oli helmiäisen hohtava, se loisti,
se oli kummallisen kiehtova.
Älä katso sitä kukkaa liian läheltä
tai liian pitkään
(sanoi opas)
voit joutua
sen valtaan
vajota transsiin
hukkua uneen
tietymättömiin
Ajattelen tätä tarinaa
kun olen yksin Kuubassa, meren rannalla,
ja näen sinut
turkoosin- ja indigonsinisissä laineissa,
hitaassa auringossa,
ylenpalttisissa ruusuissa.
Minä vain haluan katsoa liian pitkään, liian läheltä,
joutua sinun rakastelusi valtaan, kuunkukkasi
unikukkasi
pehmeästi ihollani
edes hetken aikaa
jos voisin vajota, mutta ei liian kauas
sillä tiedän
lumoukset särkyvät
tai särjetään
tai ne tietävät onnettomuutta
tai eivät sittenkään ole sitä mitä toivoisi.
ja silti… Varaderossa se kukka kukkii yhä vieläkin.
*
ISLANTI JA KUU
Erään ystävän mies kuoli
yllättäen
kun he olivat matkalla Islannissa
se olisi voinut tapahtua Kuussa,
nainen oli niin hajalla,
kuin kraaterin reunalla,
niin valtavan kaukana.
Tämä tulivuorenpurkaus
särki hänen elämänsä.
Kauan sitten muuan toinen ystävä kirjoitti,
millaisia ovat maanjäristykset Islannissa:
astiat vain
menevät rikki,
hän kertoi minulle.
Kuun pinnalla
on painovoima pienempi
Islannissa
ystäväni (säröillä, hauraana
kuin jääriitteen kappale)
putosi
mustaan aukkoon
vain vähän kerrassaan
ja nousi valoon,
joka oli muuttunut armottomasti,
ja oli toinen kuin ennen.
*
YÖ JOLLOIN SAIN ALKUNI.
ELLENIN TARINA: TUHKASTA LÄHTÖISIN,
KESÄKUU 1944
Olen aina ajatellut, että kaikki alkoi kun joku kuoli,
ehkä lapsi, uunin ahnaassa kidassa.
Voin nähdä tyhjät kengät, hylätyn nuken,
tytön pelästyneen sydämen, kun suihkusta ei tullutkaan
vettä vaan kaasua, sitten
hänen viime henkäyksensä savun, se oli keltaista kuin tähti hänen hihassaan
tai gheton viimeinen perhonen.
Nopeasti kuin väläys,
silmänräpäys,
kaksi lampaansaparon heilausta,
sinapinvärinen savu leviää yli Atlantin,
leijuu kuin siitepöly New Yorkista Kaliforniaan,
missä kaksi ihmistä makaa kokoonkyhätyllä vuoteellaan
vuokrahuoneessa tai peltivajassa,
he tietävät, että sota on tulossa lähemmäs, lähtökäsky
meren yli voi tulla minä päivänä tahansa,
mikä tahansa yö voi olla heille viimeinen.
Kalifornian kesäkuu, savu muuttuu tuoksuksi –
ilmassa on jasmiinia ja kuusamaa.
Yö on lämmin, niin hiljainen;
voi kuulla, miten jäävuoret sulavat navoilla.
Nainen kääntää sivuun lakanan, riisuu yltään Lumikuningattaren naamion,
ja miehen kädet avautuvat nyrkistä.
Some Enchanted Evening, kuiskaan,
kun pidän heitä silmällä ikkunan takaa.
Birds do it, bees do it.
Summertime.
Someone to Watch Over Me.
Nainen avaa ikkunaa enemmän kuullakseen laulun paremmin.
He luulevat, että se on vain radio, joka soi naapurissa.
Beshert, joku kuiskaa. Kirjoitettu on.
Esther, isoäitini isoäiti, ilmestyy vierelleni.
Jähmetyn äkkiä,
horjun
tyhjyyden
unen
reunalla,
kaasu ja savu tukahduttavat,
pelkään mitä on tulossa, pelkään
että vuode ei kanna minua, heidän kätensä eivät kanna
minua.
Zisse-madela,
Esther suutelee minua otsalle.
Kauniita unia, suloinen tyttö.
Olen liian hämmästynyt, unohdan pelätä ja
h y p p ä ä n.
*
ISOÄIDIN ÄITI KIRJOITTAA VELJELLEEN
Rakas Philip (tai me sanoimme aina Pele),
voi jos tämä kirje voisi tulla perille,
mutta siellä, missä sinä olet, on pimeää,
on pelkkiä varjoja, ei puhetta, ei mitään maallista –
Voitko kuulla nämä sanat sen hämärän halki?
Kultainen poika, kaikkein kultaisin,
olisin halunnut olla sellainen sisko
kuin Mirjam Moosekselle
ja pelastaa sinut kuoleman enkelin käsistä.
Olit kaikkein nuorin, synnyit New Yorkissa
kun olimme tulleet Euroopasta 1890,
ylittäneet vaarallisen Atlantin.
Synnyit uuteen maailmaan.
Voi jos äitimme olisi elänyt pitempään,
Esther tiesi, että olit erityislaatuinen
riippumatta siitä, ketä rakastit.
Miehiä, et naisia – onko sillä väliä,
kunhan sydän on lämmin?
Meidän isämme, hyvä mies, ei tuntenut sinua niin kuin äiti –
ja se murehdutti teitä kumpaakin. Ei ihme,
että hiljaisuus välillänne viilsi ja karahti
kuin veitsi luuhun
lihakaupassa, jonka isä omisti.
Aika kulki, olin kiireinen,
oli tytär, oli lapsenlapset,
muutin heille, kun mieheni kuoli
pian äidin jälkeen.
Tietysti surin, vaikka tein mitä naiset tekevät –
kävin kaupassa, laitoin ruokaa, leivoin,
kasvatin lapsia. Niin paljon työtä,
ei aikaa etsiä uutta rakkautta.
Mutta sinä – et voinut edes kertoa, mistä löysit onnea.
Ei mitään chuppahia, hääkatosta sinulle;
et voinut valehdella, et
kertoa totuutta.
Ajat muuttuvat, niin luulen –
vaikea kuvitella, mutta tulee päivä,
jolloin voit näyttää vapaasti rakkautesi, kaikki toiveesi,
et joudu kätkemään niitä vaatteiden ja ihon alle,
sydämen syvyyteen –
jäytämään sisintä,
niin kuin koit syövät hienoa villaa.
Muistan hymysi,
muistan miten iloisesti tanssit,
muistan lempeät silmät ja kädet,
jotka korjasivat melkein mitä vain.
Mutta näen sinut (yhä vieläkin) pää uunissa
Rivington Streetin asunnossa,
jonka toisella puolen oli Streitin matzoh-tehdas,
toisella puolen kaksi shulia kallellaan
kuin kaksi rukoilevaa vanhaa miestä.
Näen sinun hengittävän kaasua –
et saanut koskaan kuulla
siitä kaasusta, joka tappoi meitä kuusi miljoonaa
vuosikymmen kuolemasi jälkeen –
ja paljon muita, eivät kaikki olleet juutalaisia,
mutta vainottuja kumminkin.
Keltainen tähti, vaaleanpunainen kolmio,
ei sillä väliä
niillä leireillä, niissä viimeisissä liekeissä.
Voi jos olisin voinut olla sellainen sisko
niin kuin Mirjam
ja olisin pelastanut sinut rakkaudellani,
kun keinuit kehdossasi virralla,
joka heijasteli sateenkaaria.
*
PEIPPOJEN UNTA
Tutkijat ovat havainneet, että seeprapeippojen nukkuessa niiden äänijänteet
värähtelevät samalla tavoin kuin lintujen laulaessa ja niiden aivoissa tapahtuu
samanlaisia muutoksia kuin laulun aikana.
Kun seeprapeipot nukkuvat,
niiden äänijänteet värähtelevät
niin kuin silloin kun ne laulavat,
ja laulun kuvioita ilmestyy niiden aivoihin.
Kutsuvatko ne unessa puolisoa,
linnunsydän väristen?
Vai näkevätkö ne unta siitä, että lentävät,
liitävät ohuen ilman halki
lehväiseltä oksalta toiselle,
ja laulavat silkasta ilosta?
Näkevätkö ne unta siitä, että piipittävät
kuoren läpi, joka on hauras, vaaleansininen,
kun kuulevat emon kutsun?
Vai siitä, että ovat itse emoja ja laulavat poikasille
hentoja trillejä, sointuja, vihellyksiä?
Tietävätkö niiden herkkävireiset sydämet,
että laululinnut ovat katoamaan päin,
katastrofien sakea ilma,
elinpaikkojen lika, myrkyt, ilmastonmuutos,
leviävät kaupungit vaientavat niitä –
lasia ja betonia siellä, missä kerran oli avoin niitty,
tiheä metsä, rannan suo?
Tietävätkö ne, että niiden laulu
on maailmalle tärkeää?
Ja kun me näemme unta,
sinä ja minä, niin kuin yhä näemme,
lennämmekö silloin unessa?
Laulammeko? Vai näemmekö unta katastrofista?
Tai siitä että rakastamme villisti,
niin paljon kerrassaan,
että sydämet särkyvät?
*
LÄHTEET
Valepuku (Camouflage)
Ellen S. Jaffen blogi: www.ellen-s-jaffe.com, 2021.
Varadero
Skinny-Dipping with the Muse. Toronto – Buffalo – Lancaster (UK): Guernica
Editions 2014.
Islanti ja Kuu (Iceland and the Moon)
The Day I Saw Willie Mays and Other Poems. Hamilton, Ontario,
Canada: Pinking Shears Publications 2019.
Yö jolloin sain alkuni (The Night of My Conception)
Water Children. Hamilton, Ontario, Canada: Mini Mocho Press 2002.
Isoäidin äiti kirjoittaa veljelleen (My Great-Grandmother Writes to Her Brother)
Julkaisematon.
Peippojen unta (Finches’ Dreams)
Julkaisematon.
Selityksiä:
Beshert, kohtalon määräämä hyvässä mielessä, "tähtiin kirjoitettu".
Zisse-madela, suloinen tyttö.
Chuppah on katos, jonka alla hääpari seisoo juutalaisissa häissä vihkimisen aikana. Se on useimmiten tehty neljästä pylväästä, jotka muodostavat neliön. Niiden yli on levitetty koristeltu kangas, joka jättää kaikki sivut avoimiksi. Se symboloi uutta yhteistä kotia, jonka pariskunta tulee rakentamaan.
Matzoh on ohut, happamaton, keksinrapea leipä, jota syödään juutalaisten pesah-aterialla sekä koko kahdeksanpäiväisen pesahin ajan.
Shul on synagoga.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti